Ihminen ja koira rakensivat erityisen suhteensa vuosituhansia sitten vaiheittaisen
suden kesyyntymisen myötä. Suhde ihmisten ja koiraeläinten välillä kehittyi alun satunnaisista kontakteista todelliseen yhteistyöhön ja keskinäiseen selviytymiseen. Paikka, jossa kesyyntyminen tapahtui, on ollut tämän kiehtovan palapelin puuttuva palanen aina viimeaikaisen tutkimuksen julkistamiseen saakka.
Missä ihminen ja koira kohtasivat?
New Yorkin
Ithacassa Cornell-yliopiston tutkijat selvittivät paikan, jossa kesyyntymistä tapahtui ensimmäisen kerran. Tämä tutkimus on vastikään julkistettu PNAS-tiedelehdessä. Tutkimuksen kohteina olivat niin sanotut
kyläkoirat eli kulkukoirat, jotka vuosituhansien ajan saivat vapaasti lisääntyä ilman rajoituksia. Tutkijat keskittyivät
kolmenkymmenenkahdeksan maan 549 koirasta otettuihin geeninäytteisiin ja
4 676 puhdasrotuisen koiran DNA-näytteiden tutkimiseen. Näytteet kattoivat
161 eri koirarotua. Ollakseen entistäkin varmempia tuloksista, tutkijat tarkastelivat koirien kromosomeja, jotka periytyvät molemmilta vanhemmilta.
185 805 geenimerkin avulla tutkivat rekonstruoivat kesyyntymisen tapahtumapaikaksi alueen Keski-Aasiassa lähellä
Nepalia ja Mongoliaa. Sieltä tutkimus osoitti kesyyntymisen levinneen Intiaan ja Aasian lounais- ja itäosiin. Tämä on mielenkiintoinen tulos siksi, että aiemmat tutkimukset ovat sijoittaneet kohtaamisen Eurooppaan ja Etelä-Kiinaan.
Suden ja ihmisen muinainen yhteistyö
Missä ikinä tämä vuosituhansia vanha yhteys alkoikaan, emme saa unohtaa kuinka tärkeä kontakti ihmisen ja suden välillä on. Susi lähestyi ihmistä luodakseen
tasavertaisen metsästysyhteistyön – vastineeksi saaliin jäljittämisestä ihminen torjui vaarallisia haaskansyöjiä. Voiko tässä tapauksessa puhua opportunismista? Biologit nimittävät tätä
kommensalismiksi eli pöytävierassuhteeksi, jossa toinen lajeista saa hyötyjä esimerkiksi ravinnon tai suojan muodossa, mutta josta toinen laji ei kärsi tai vahingoitu. Tällainen yhteistyö on kaukana nykypäivän
ihmisen ja koiran välisestä suhteesta. Se kuitenkin jälleen kerran opettaa meille, että vaikka koiralla ja sudella on
huomattavia eroja, niillä molemmilla on myös ihailtavia ominaisuuksia.