Almo Nature Blog

Laumanjohtajan merkitys koirallesi

Kirjoittanut Almo Nature | Jun 4, 2015 10:00:00 PM
Kissat ovat selvästi itsenäisiä eläimiä, mutta koirat ovat luonnostaaan sosiaalisia eläimiä. Laumaan tai perheeseen kuulumisella on positiivisia vaikutuksia koiran psyko-fyysiseen hyvinvointiin, mikä poistaa käyttäytymisongelmien riskin. Kuten susilaumassakin, myös koira tarvitsee johtajan, joka ideaalitilanteessa on sen omistaja. Eläinlääkäri ja asiantuntija tri Maria Grazia Calore on tutkinut eläinten käyttäytymistä ja pystyy syventämään asiaa meille.

Laumanjohtaja: diktatorinen vai karismaattinen?

Koira tarvitsee suoria ja tiukkoja sääntöjä, mitä tukemaan on käytetty esimerkiksi kuristus- ja sähköpantoja, eristämistä ja fyysistä rankaisemista. Eläinten käytöksestä tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin saattaneet tämän lähestymistavan roskakoriin ja puolestaan osoittaneet koiran yhteistyöhaluisen luonteen ja alttiuden kognitiivisiin toimintoihin. Lisäksi koirilla on vahva halu ymmärtää ja kommunikoida ihmisten kanssa, jotta pystyy mukauttamaan käyttäytymistään ja kieltään. Oletko koskaan kuullut koiran haukkuvan niin kuin ihminen puhuu? Tällä matkivalla käyttäytymisellä koira yrittää tehdä juuri sitä!

Ihanteellinen laumanjohtaja: arvovaltainen strategi

Kuinka voit saavuttaa laumanjohtajan roolin? Ensiksikin, on tärkeää vertailla, onko koiralla turvallinen paikka, johon sen ei tarvitse palata pelolla vaan halulla jakaa ilon kokemukset ja yhteiset asuintilat.Aidon laumanjohtajan on opastettava koiraansa käyttäytymään oikein palkitsemalla sitä silloin, kun se toimii oikein ja olemalla huomioimatta (ei rankaisemalla) sitä silloin, kun se toimii väärin. Kuten perheenpää perheelleen, myös laumanjohtajan on annettava lemmikilleen turvaa ja käytettävä hyvää kieltä. Jos koirasi esimerkiksi pelkää toista koiraa, et saa pakottaa sitä lähestymään koiraa vasten tahtoaan. Puolestaan sinun pitäisi itse lähestyä toista lemmikkiä iloisesti ja kannustavasti ja kutsua omaa koiraasi lähemmäksi sekä aina palkita sitä edistymisestä. Tämä toimintatapa on hyvä aina, kun koirasi on peloissaan: tilanteesta tulee koiralle tuttu, joten se alkaa toimimaan itsenäisemmin myös muissa uusissa tilanteissa. Hyvä laumanjohtajan pitääkin käyttää enemmän aivoja kuin fyysistä voimaa. Hänen täytyy ymmärtää  koirien erilaisuus kielessä, kognitiivisissa taidoissa sekä koiran erilaista käsitystä todellisuudesta. Vain siten hän voi olla todellinen laumanjohtajaihminen: koiraa täytyy kunnioittaa saavuttaakseen yhteistyönhaluisen suhteen sen kanssa.