Country or region
Country or region
Languages

Koira yksin kotona: 9 vinkkiä pienten katastrofien torjuntaan

Koira yksin kotona: 9 vinkkiä pienten katastrofien torjuntaan
Koira on sosiaalinen eläin, jolla on luonnostaan tarve olla lauman jäsen. Laumansa kanssa koira touhuaa ja jakaa elintilansa. Koiran lempiseuralainen on, kuten odottaa saattaa, sen omistaja. Kuitenkin koiran on usein kestettävä omistajan poissaoloa työn tai muiden menojen vuoksi. Koiran ollessa yksin vahingonteon riski kasvaa, sillä koira saattaa tylsistyä. Eläinkirurgi ja käyttäytymisasiantuntija Maria Grazia Calore auttoi meitä laatimaan perussäännöt koiran ja kodin suojelemiseksi silloin, kun koira on jätettävä yksin.

1. Älä jätä koiraa yksin pitkäksi aikaa

Hyvä perussääntö on, että koiran yksinoloaika ei saa olla liian pitkä. Voitko esimerkiksi käydä ulkoiluttamassa koiraasi lounastauolla, sopia perheenjäsenten kanssa vuoroista tai hankkia koiralle hoitajan? On pidettävä mielessä myös se, että vaikka koiralle olisi tarjolla avara piha leikkiä varten, pelkkä piha ei korvaa koiralle yhdessäoloa omistajan kanssa. 

2. Huolehdi suhteestanne

Koiran ja omistajan välinen hyvä suhde helpottaa koiran tuntemaa pelkoa sen jäädessä yksin. Erityisesti pentu kokee omistajan emon korvikkeena. Omistaja on turvasatama, johon on hyvä palata. Positiivisen vahvistamisen kautta omistaja voi auttaa koiraa hallitsemaan tunteitaan, jolloin koirasta tulee itsenäisempi ja se oppii reagoimaan erotilainteisiin rauhallisesti. 

3. Totuta koira yksinoloon vähitellen

Kun koiranpentu tulee uuteen kotiin, se tulee totuttaa yksinoloon vähitellen. Harjoittelu kannattaa aloittaa jättämällä pentu yksin huoneeseen 5–10 minuutiksi. Pennulla tulisi tänä aikana olla jotakin tekemistä, eikä sitä tulisi lohduttaa heti ensivinkaisusta. Tule takaisin huoneeseen ilman turhaa hössötystä, jotta pentu ei opi yhdistämään omistajan paluuta rauhalliseen hetkeen. 

4. Luo koiralle rutiini

Rutiini on tehokas ase koiran stressiä vastaan. Pitäydy aikatauluissa ruokinnan, lenkkeilyn, leikkimisen ja peseytymisen osalta – aikataulu auttaa koiraa kestämään laumastaan erossa olemisen paremmin. 

5. Viettäkää laatuaikaa yhdessä

Yhteinen laatuaika on tärkeää sekä koiralle että omistajalle. Omistajan tulisi tarjota jatkuvaa palautetta (sanojen, palkintojen tai leikkien muodossa) kaikissa koiran sosiaalisissa tilanteissa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi leikit ja kanssakäyminen muiden koirien kanssa. Omistajan seura ja ohjaus ovat koiralle laajempi käsite kuin silitys ja ruoka. 

6. Tarjoa koiralle turvallinen paikka

Koiralla tulisi olla turvallinen paikka (esimerkiksi kennel, koppi tai makuualusta) jonka se yhdistää rauhaan ja levollisuuteen. Paikka ei saa tuoda pintaan pahoja muistoja. Turvallista paikkaa voisi kuvailla "onnen saarekkeeksi", jossa koiraa palkitaan esimerkiksi rapsutuksin, leikein, puruleluin ja makupaloin. Pennulle turvapaikka voi olla vaikkapa aitaus talon vilkkaimmasta huoneesta, jotta pentu ei opi yhdistämään turvapaikkaansa yksinäisyyteen. Pennun aitausta pidetään auki tiettyinä aikoina. Positiiviset ärsykkeet kuten lelut ja palkinnot ovat tärkeitä silloin, kun pentu siirretään takaisin aitaukseen. Tämä sen vuoksi, ettei pentu luulisi aitausta rangaistukseksi. 

7. Järjestä koiralle aktiviteetteja poissa ollessasi

Koira tylsistyy aktiviteettien puutteessa, aivan kuten ihminenkin. Siksi aktiviteettien järjestäminen yksin olevalle koiralle on tärkeää. Järjestämällä sille tekemistä vältät myös omaisuusvahingot. Puruleluja voi käyttää koiran aktivoimiseen, mutta lelut tulisi ainakin aluksi antaa koiralle omistajan ollessa paikalla. Muuten vaarana on, että lelu viestii tärkeän ihmisen poissaolosta sen sijaan, että se olisi palkinto. Jotta koira säilyttäisi mielenkiintonsa leluja kohtaan, lelut eivät saisi olla koiran saatavilla koko aikaa. 

8. Vältä viivästynyttä rangaistusta

Rangaistuksen aiheuttamaa stressiä tulisi välttää. Erityisesti tulisi välttää huonosta käytöksestä rankaisemista (esim. kodin vahingot) jälkikäteen, sillä koira ei osaa yhdistää rangaistusta sen aiempaan tekoon. Tällainen viivästynyt rangaistus voi sitä vastoin tehdä koiran rauhattomaksi ja saada omistajan vaikuttamaan koiran silmissä arvaamattomalta. 

9. Ota yhteys eläinlääkäriin, jos koira tulee erityisen levottomaksi yhtäkkiä

Älä aliarvioi koiran stressireaktiota yksinjäämiseen. Stressireaktion taustalla on todennäköisesti jokin menneisyyden traumaattinen tapahtuma, kuten ilotulitteet tai vaaratilanne. Tällaisissa tapauksissa on hyvä ottaa yhteys käyttäytymiseen erikoistuneeseen eläinlääkäriin. Lääkäri voi arvioida lääkehoidon tarpeen.