Tutkimus havainnollistettiin
96 kissakotien kissoilla, jotka merkattiin ja jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän kissoja hellittiin – niitä siistittiin ja siliteltiin ja niiden kanssa leikittiin eli niitä
hoivattiin – kymmenen päivän ajan neljä kertaa viikossa aina 10 minuuttia kerrallaan. Toista ryhmää tutkijat tutkivat seisaaltaan aitauksen takaa, katse alaspäin suunnattuna. Kaikki tutkitut kissat olivat alkuaan samalla viivalla –
ne olivat terveisiä ja tasapainoisia – mutta ne osoittivat erikoisia piirteitä tutkimuksen loputtua. Itse asiassa kissat, joita hellittiin kymmenen päivän ajan, eivät olleet pelkästään iloisempia ja tyytyväisempiä mutta ne olivat myös vähemmän alttiita hengitysongelmille. Hellintää vaille jääneen ryhmän kissat sen sijaan olivat vähemmän onnellisia ja vähemmän terveitä. Toisen ryhmän
neljästäkymmenestäyhdeksästä kissastaseitsemällätoista oli ylähengitysteiden ongelmia, kun taas ensimmäisen ryhmän
neljästäkymmenestäseitsemästä kissasta vain yhdeksällä oli vastaavia ongelmia.
Lopputulos: terapeuttista silittelyä?
Ilmeisesti kissoilla tyytyväisyyden tunteet stimuloivat ylähengitysteiden häiriöiden
vasta-aineita. Tämä tieto on pohjana ja hyödyksi jatkossa tutkimuksen tehneille tutkijoille: Queenslandin yliopiston eläinten hyvinvoinnin professori
Clive JC Phillipsille ja eläinten hyvinvoinnin konsultille,
Nadine Gourkowille. He ovat kiinnostuneita tutkimaan silittelyn voimaa. Koiriin, kissoihin sekä muihin lemmikkeihin voi soveltaa silittelyterapiaa, kunhan muistamme myös kunnioittaa eläinystäviemme ominaispiirteitä sekä tarpeita.
Oletko kuullut kissanmintusta? Tämä kasvi tunnetaan myös aitokissanminttuna, jota kotikissat rakastavat sen erityisen viehätysvoiman vuoksi. Siksi monet kissanomistajat...
Voivatko kissat olla rakastavia? Monet yhtyvät yleiseen stereotypiaan siitä, että kissat ovat opportunisteja, eivätkä kiinny omistajaansa. Ihmisen ja kissan suhde:...
Lämpötilanvaihtelu talvella vaikuttaa niin ihmisiin kuin kissoihinkin. Eläinlääkäri ja eläinten käyttäytymisen asiantuntija Maria Grazia Calore kertoo meille, millainen...
Kun koirat nuolevat omistajaansa tai koirakavereitaan, se kuvastaa hyvin elämää koiran kanssa. Mutta mitä tarkoittaa, kun kissat nuolevat? Koira on yleensä iloinen...
Kasvisruokavalio kissoille ja koirille: vaikka kasvisruokavalio on yleinen ravitsemusvaihtoehto, voiko sen sellaisenaan siirtää nelijalkaisille ystävillemme? Omistajan...
Kissanruoan valinnasta on tullut erittäin vaikeaa: valikoimat ovat valtavia! Tässä on kaikki mitä sinun tulee tietää ymmärtääksesi riittävästi raaka-aineista ja...
Ei ole kovinkaan harvinaista, että perheessä on sekä koira että kissa tai muita eläimiä, jotka elävät yhdessä ihmisten kanssa.Tässä artikkelissa käsittelemme kissan ja...