Ozzie on todellinen kissaeläinten mysteeri, joka on ihmetyttänyt kissojen ystäviä ympäri maailman: tämän kosmopoliitin kissan uskomaton tarina ulottuu kahdelle mantereelle, sekä
Eurooppaan että
Australiaan.
Uskomaton löytötarina
Omistajaton, vanha ja kansainvälinen: näin kuvataan
oranssin Ozzie-kissan tunnusmerkkejä. Kun Ozzie löydettiin Armaghin piirikunnasta Irlannista muutama päivä sitten, eläinsuojelun vapaaehtoiset olivat välittömästi valmiina pelastamaan kulkukissan. Itse asiassa Ozzie oli jo kerennyt hankkia oman reviirin puutarhaan, jonka omistaja teki kissasta ilmoituksen. Ozzie vietiin välittömästi
Willowin eläinklinikalle tutkittavaksi. Siellä tehtiin uskomaton löytö: kissan mikrosiru oli peräisin Australiasta. Nopeasti kissasta saatiin myös lisätietoa:
Ozzie oli syntynyt vuonna 1989 ja muuttanut vuonna 2004 Lontooseen, jossa se oli ollut hylättyjen lemmikkien suojassa.
Ozzie, 26 vuotta tien päällä?
Ozzie sai nimen, ruokaa ja tarvitsemaansa hoitoa hylätyille kissoille tarkoitetussa
Armagh Cats Protection -keskuksessa, jossa se on rakastettu vieras. Sitten haluttiin löytää Ozzien kosmopoliitit omistajat, kuten eläinsuojan koordinaattori
Gillian McMullen ilmaisi The Belfast Telegraph -lehdelle: "Olemme olleet yhteydessä Australian eläinrekisteriin, jotta omistajat löydettäisiin. Toivottavasti he pystyvät auttamaan meitä. Nyt voimme vain pitää sormet ja tassut ristissä!" Ozzielta ei kuitenkaan pitäisi olla pulaa onnesta, sillä se on saavuttanut todella korkean 26 vuoden iän, vaikka kissojen keskimääräinen ikä onkin 13?15 vuotta. Ozzie on oikeastaan vain kivenheiton päässä maailman vanhimman kissan iästä: vastikään menehtynyt amerikkalainen
Tiffany II oli kuollessaan 27 vuoden ikäinen.Armagh Cats Protection kertoi Facebook-sivuillaan, että Ozzien mysteeri ratkaistiin lopulta sosiaalisen median avulla: Ozzien omistajat löydettiin ja osa mysteeristä saatiin selvitettyä. Ozzie oli rakastettu Tigger-kissa, joka matkusti edestakaisin Australian ja Euroopan väliä omalla passillaan rakastavan perheen kanssa. Kissan ikä oli puolestaan kirjattu väärin Australian eläinrekisterissä. Ozzie eli Tigger olikin syntynyt joulukuussa 1999. Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Maapallo ilman ihmisiä: se on lähestulkoon mahdoton mielikuva näin ihmiskeskeisestä näkökulmasta, mutta mahdollista hahmottaa tieteellisten teorioiden avulla. Tuoreessa
...
"Musiikin pitää olla ensisijaisesti tunteellista ja vasta sitten järkevää": tässä lauseessaan Maurice Ravel määrittelee onnistuneesti ihmisen sielua hivelevän melodian....
Voivatko kissat olla rakastavia? Monet yhtyvät yleiseen stereotypiaan siitä, että
kissat ovat opportunisteja, eivätkä kiinny omistajaansa.
Ihmisen ja kissan suhde:...
Kuinka vanhaksi kissa tai koira elää? Vastaus ei ole yksiselitteinen, mutta useat tapaukset antavat meille varmuuden yhdestä tärkeä seikasta: kissat ja koirat elävät...
Yleinen sanonta "silmät kertovat paljon" koskee yleensä ihmisten käytöstä, mutta se näyttää pitävän paikkaansa myös rakkaiden kissaystäviemme kohdalla. Vastustaen...
Ekoturismi on kestävän kehityksen mukaisesti tapahtuvaa matkailua suojelluilla alueilla, jossa
luonto ja villieläimet ovat etusijalla. On kuitenkin vaikea luoda rajoja...
Ne höristelevät karvaisia korviaan ja havaitsevat ääniä aivan kuten mekin. Puhumme nyt koirista, tällä kertaa kumma kyllä emme niinkään niiden samankaltaisesta...
Kissanomistajat tietävät, että
kissojen terveydestä huolehditaan parhaiten oikealla
ravinnolla. Lemmikkimme käytös saattaa olla arvoituksellista
ruokakupin ääressä ?...