Country or region
Country or region
Languages

Kuulevatko koirat samalla tavalla kuin ihmiset?

Kuulevatko koirat samalla tavalla kuin ihmiset?
Ne höristelevät karvaisia korviaan ja havaitsevat ääniä aivan kuten mekin. Puhumme nyt koirista, tällä kertaa kumma kyllä emme niinkään niiden samankaltaisesta liikkumisesta, silmienliikkeistä tai haukkumisesta, vaan niiden tavasta havaita ääniä. Muutamat nelijalkaiset ystävämme olivat pääosassa Eötvös Lorándin yliopiston tutkimuksessa, jossa paljastettiin uusi ja mielenkiintoinen uutinen lojaaleimmasta lemmikistä. Koirilla on aivoissa osa-alue, joka on omistettu pelkästään äänien ja tuntemusten käsittelyyn, aivan kuten ihmisilläkin. Otetaanpa selvää kuinka asiantuntijat päätyivät tähän lopputulokseen.

Tutkimus

22 ihmistä ja 11 koiraa vertailtiin niiden kuunnellessa 200 äänitteitä: tämä on kokeen perusta. Kokeessa nelijalkaiset nähdään merkittävässä asemassa. Itse asiassa kuusi kultaista noutajaa ja viisi border collieta koulutettiin pysymään rauhallisina ja liikkumattomina toiminnallisen magneettikuvauksen aikana. Magneettikuvauslaite pystyi tallentamaan pienimmätkin muutokset aivoverenkierrossa. Verenkiertomuutokset ovat vilkkaan aivotoiminnan merkki. Naurua, huutoja tai muita samankaltaisia ääniä kuunnellessa, oman lajin tuottama ääniala stimuloi aivoja eniten niin ihmisillä kuin koirillakin. Kummassakin tapauksessa aivojen aktiivisuus muuttui äänitteen välittämien tunnetilojen mukaan. Yllätykset eivät lopu tähän: koirilla huomattiin reaktioita jopa ei-vokaalisiin ääniin, toisin kuin ihmisillä.Lisäksi nelijalkaiset ystävämme reagoivat ihmisten ääniin, kun taas koirien äänet eivät saaneet aikaan samanlaisia reaktioita ihmisissä. Tätä eroa selitettiin ihmisen ja koiran pitkällä 15 000-vuotisella yhteisellä historialla, vaikkakin asiantuntijat ovat esittäneet hypoteesin, jonka mukaan ihmisten ja koirien yhteiset esi-isät elivät jo 100 000 vuotta sitten.

Koirat kuulevat kuten ihmiset? Entäs muut eläimet?

Ihmisten ja eläinten äänien käsittämisessä havaittu vastaavuus yllättää hieman, muttei liikaa, kuten Eötvös Loránd yliopiston johtava tutkija kommentoi: 'Tiedämme, että koirat pääsevät erittäin hyvin sopusointuun omistajiensa tunteiden kanssa, ja tiedämme, että hyvä koiranomistaja huomaa koiransa emotionaaliset muutokset, mutta nyt alamme ymmärtää miksi". Mielenkiinto herää nyt kaikkia muitakin nisäkkäitä kohtaan: onko kaikilla nisäkäslajeilla tämä erikoispiirre vai pysyykö koira ihmisen parhaana ystävänä huippukyvyllään tunteidentulkkina.